| Sisältö |
Triceratops
Triceratops horridus (latinaa ja tarkoittaa "Kauheaa kolmisarvinaamaa"), oli liitukauden lopulla noin 68–65 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa elänyt kasvinsyöjädinosaurus, ja Tyrannosauruksen ja Iguanodonin ohella ehkä kaikkein kuuluisin dinosaurus. Triceratops oli myös yksi viimeisimpiä dinosauruksia.
Ruumiinrakenne
Triceratops oli 9 metriä pitkä ja sen korkeus lantion kohdalta oli 2,2 metriä. Painoltaan se oli 8,5 tonnia, mikä teki Triceratopsista heimonsa Ceratopsidae suurimman yksilön.
Triceratopsin tunnusmerkki oli sen valtava pää. Suurine kauluksineen pelkkä kallo painoi henkilöauton verran, mikä teki sen kannattamisen hyvin raskaaksi. Triceratopsin päässä oli kolme sarvea, jonka takia sitä kutsutaan myös kolmisarviliskoksi. Sarvista kaksi olivat otsassa, ja ne olivat metrin pituista, ja yksi pienempi oli kuonossa. Triceratopsilla oli niskassaan myös suuri, noin 2,3 metriä pitkä kauluri, joka suojeli sen niskaa. Muilla Ceratopsidae – heimon jäsenillä oli kaulurissa aukkoja, jotka kevensivät taakkaa, mutta Triceratopsin kauluri oli umpiluuta, joka saattoi kestää jopa suuren Tyrannosauruksen hyökkäyksen, joka eli samoilla alueilla.
Ravinto
Triceratopsilla oli kova nokka, jolla se saattoi hajottaa koviakin kasvinosia. Liitukaudella ei ollut vielä ruohoa, mutta kukkakasveja, saniaisia sekä lehti- ja havupuita oli olemassa. Tutkijat uskovat, että Triceratopsit liikkuivat laumoissa kuten biisonit, ja olisivat täten "laiduntaneet" saniaispreerioilla. Kanadan Dinosaur Provincial Parkista on nimittäin löydetty paljon erikokoisten Triceratopsien fossiileja, joka viittaa luultavasti siihen, että kokonainen lauma Triceratopseja hukkunut ylittäessään jokea.
Liikkuminen
Triceratops kykeni luultavasti tankkimaisen ruumiinrakenteensa takia juoksemaan luultavasti vain noin 25 kilometriä tunnissa, mutta se saattoi tehdä nopeita käännöksiä, jolloin se olisi väsyttänyt nopeammin liikkuvan pedon.
Fossiililöydöt
Ensimmäiset Triceratopsin fossiilit löysi vuonna 1888 John Bell Hatcher. Hän näytti niitä Othniel Charles Marshille, joiden perusteella nimesi lajin vuonna 1889. Marsh oli löytänyt jo vuona 1887 sarviparin, jonka hän oli luullut kuuluvan jättibiisonille, mutta ymmärsi kuitenkin, että kyseessä oli dinosaurus. Hän antoi lajille nimen Triceratops horridus, mikä tarkoittaa "kauheaa kolmisarvinaamaa".
Triceratopsista on löydetty tällä hetkellä kolme epätäydellistä luurankoa, sekä yli 50 kalloa.
Elinalue
Triceratops on elänyt nykyisessä Pohjois-Amerikassa suunnilleen Yhdysvaltojen Coloradon, Montanan, Etelä-Dakotan ja Wyomingin alueella, sekä Kanadan Saskatchewanin ja albertan alueella.
Triviaa
- Triceratopseja oli kahta eri lajia, Triceratops horridus ja Triceratops porsus.
- Triceratops on Etelä-Dakotan ja Wyomingin tunnusfossiili
Kuvat + lähteet
Keskenkasvuisen Triceratopsin rekonstruktio Helsingin luonnontieteellisessä museossa.
Lähteet
|
|
© Dinofani 2008 - Ulkoasu: HemiPlace.com
|
|
Kävijälaskuri
|
Jo 1073 kävijää on löytänyt Dinofanin, mukaanlukien sinut!
|
|
|
|
SM-liigan pelitilanteet
|
sm-liigaaJääkiekon SM-Liiga
|
|