| Sisältö |
Uutiset
Tässä tämän hetken aktiiviset uutiset.
Hallintaan tästä.
Anteeksi!
Anteeksi taas pitkästä päivityskatkosta, on ollut muuta tekemistä. Vieraskirja ei tällä hetkellä toimi, mutta yritämme korjata sitä, syy on kuitenkin jo selvillä. Dinofanilta on myös tulossa uusia artikkeleja.
Odotellessa, Webmaster Larding.
Posted on 16 Feb 2009 by Larding
No, päivityskatko oli aikamoinen...
Emme siis jaksaneet pysyä hetkeäkään aloillamme, vaikka joululoma olisikin. Dinofani on saanut valmiiksi uuden artikkelin, joka kantaa nimeä Triceratops. Nyt vaan lueskelemaan suuresta kolmisarvesta.
Posted on 22 Dec 2008 by Larding
Dinofanin joululoma
Dinofani jää lyhyelle päivitystauolle alkaen 19. joulukuuta, ja palaamme takaisin käyttöön 5. tammikuuta.
Hyvää joulua kaikille Dinofanissa käyneille, ja muillekin toki!
Posted on 21 Dec 2008 by Larding
Luolamaalauksia tehtiin 20 000 vuotta
Argeologi Alistair Pike Bristolin yliopistosta on nyt esittänyt teorian, että luolamaalausten, kuten Espanjan Altamiran tai Ranskan Lascaux'n maalausten, tekemiseen olisi osallistunut satoja sukupolvia, toisin kuin yleisesti uskotaan. Piken mukaan maalarit eivät työskennelleet projekti kerrallaan renessanssin taiteilijoiden tapaan, eli projekti kerrallaan. Luolamaalaukset ajoitetaan yleensä radiohiilitekniikalla, joka on Piken mukaan johtanut tutkijoita harhaan. Pike itse käyttää ajoitusaineena uraania. Luolamaalauksiin on valunut vettä kallion halkeamista vuosituhansien ajan, ja se on tuonut mukanaan mm. kalsiumkarbonaatteja ja radoaktiivista uraania. Uraanissa olevat isotoopit ovat aikojen kuluessa hajonneet ja muuttuneet toriumiksi, joka kertoo tutkijoille, milloin kukin maalaus on tehty, tai viimeistelty. Dinofani  Lähde: Tiede 11/2008
Posted on 02 Dec 2008 by Dinofani
Uusi artikkeli!
Olemme saaneet Dinofanilta taas jälleen kerran uuden artikkelin. Tällä kerralla vuorossa on leopardi, sen ravinto, alalajit, koko jne. Nyt tutkimaan vain artikkeliosiota.  Webmaster Larding
Posted on 30 Nov 2008 by Larding
Esi-isämme oli moniavioinen
Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat päätelleet tuoreen dna-testin perusteella että meillä on enemmän esi-äitejä kuin -isiä, joten esi-isämme pitivät suuressa arvossa moniavioisuutta. Tämä pääteltiin vertaamalla maantieteellisesti kuuden erillisen väestön dna:n kromosomeja. Jos olisimme jatkaneet samalla määrällä miehiä ja naisia, kromosomiemme tilke-dna:ssa olisi tapahtunut paljon geneettistä vaihtelua nykyiseen verrattuna. Tutkijoiden mukaan todennäköisimmin ero tasoittui sillä, että osa miehistä ei ole tullut isäksi ollenkaan ja osa siitti jälkeläisiä paljon. Dinofani Lähde: Tiede-lehti 11/2008
Posted on 15 Nov 2008 by Dinofani
Tervetuloa Dinofaniin!
Sivuston ulkoasu on uudistunut, ja sen mukana olemme tehneet myös muita sisäisiä muutoksia. Mm. uutta ovat juuri nämä näkemänne uutiset, jonne tulee uutisia sekä eläinmaailmasta, että myös siitä, mitä Dinofanissa tapahtuu jne.
Sivuston asennuksessa on kestänyt, mutta kaikki on tarkoitus saada toimimaan vielä tämän illan aikana. Kiitos kärsivällisyydestänne!
Posted on 15 Nov 2008 by Larding
Sivut kokonaan toiminnassa
Koetamme saada sivut kokonaan toimimaan vielä tämän illan aikana. Sen jälkeen siis kaikki sivut toimivat, tämä on meiltä ollut "ennätysnopeaa" toimintaa, mutta olen pahoillani, se on johtunut vain ylläpidon kiireestä.
Leopardiartikkeli on tulossa kovaa vauhtia sivustolle ja muutakin uutta sisältöä, jonka te teette mahdolliseksi, kiitos.
Larding
Posted on 15 Nov 2008 by Larding
Tervetuloa Dinofaniin!
Dinofanin ulkoasu on uudistunut ja sen mukana on tullut muitakin uudistuksia, kuten juuri tässä olevat uutiset.
Täällä Dinofani ja minä kerromme siitä, mitä uutta Dinofanissa on, mitä eläinmaailmassa tapahtuu jne.
Posted on 15 Nov 2008 by Larding
|
|
© Dinofani 2008 - Ulkoasu: HemiPlace.com
|
|
Kävijälaskuri
|
Jo 947 kävijää on löytänyt Dinofanin, mukaanlukien sinut!
|
|
|
|
SM-liigan pelitilanteet
|
sm-liigaaJääkiekon SM-Liiga
|
|