Mammutit
"En jaksanu keksiä mitään tänne." -- Webmaster Larding
Mammutit (Mammuthus) olivat varhaisella plioseenikaudella (neljä milj. vuotta sitten) kehittyneitä ja holoseenikauden keskivaiheilla (noin 3700 vuotta sitten) sukupuuttoon kuolleita suuria nisäkkäitä, jotka kuuluivat norsujen heimoon
(Elephantidae).
Ruumiinrakenne
Mammutit muistuttivat nykyisiä norsueläimiä siinä, että niilläkin oli kärsä ja syöksyhampaat, mutta toisin kuin esimerkiksi Savanninorsulla (
Loxodonta africana) niillä oli pienet korvat sekä paksu turkki jolla selviytyä jääkauden pakkasissa. Mammuttien syöksyhampaat olivat lisäksi paljon suuremmat kuin nykyisillä norsuilla.
Ravinto
Mammutit söivät pääasiassa ruohoa ja muita heinäkasveja, ja elivät sen takia pääasiassa arotundralla jota kutsutaan myös mammuttiaroksi. Mammutit kuolivat sukupuuttoon, koska arot alkoivat noin 10 000 vuotta sitten korvautua havupuumetsällä ehkä juuri, eivätkä mammutit saaneet tarpeeksi ravitsevaa ruokaa, vaan niiden määrä alkoi vähentyä.
Fossiililöydöt
Mammuttien fossiileja on löydetty lähes kaikkialta pohjoiselta pallonpuoliskolta, kuten muun muassa Yhdysvalloista, Kanadasta, Venäjältä, Kiinasta ja Suomesta.
Lajit
- Afrikanmammutti (Mammuthus africanavus) oli ensimmäinen mammuttilaji joka eli Tunisiassa 4,8 milj. vuotta sitten.
- Kolumbianmammutti (Mammuthus columbi) oli mammutti joka painoi 9800 kiloa ja oli neljä metriä korkea. Se eli noin 55 000 vuotta sitten Pohjois-Amerikassa.
- Kääpiömammutti (Mammuthus exilis) oli pienin mammutti joka eli muutamalla Kalifornian saarella 11 000–10 000 vuotta sitten. Se painoi vain 900 kiloa.
- Keisarimammutti (Mammuthus imperator) oli suurin Pohjois-Amerikassa elänyt mammuttilaji joka eli Yhdysvalloissa ja Kanadassa 17 000 vuotta sitten. Se oli lähes viisi metriä korkea.
- Jeffersoninmammutti (Mammuthus jeffersonii) oli Pohjois-Amerikassa elänyt mammutti, jonka jotkut tutkijat uskovat kuuluvan kolumbianmammutin tai keisarimammutin lajiin.
- Aromammutti (Mammuthus trogontherii) oli suurin mammuttilaji, joka painoi noin 12 tonnia ja oli noin viisi metriä korkea. Se eli Euroopassa noin 600 000 vuotta sitten ja katosi noin 100 000 vuotta sitten.
- Etelänmammutti (Mammuthus meridionaliksella) oli pienemmät syöksyhampaat kuin muilla mammuteilla. Tämä laji oli luultavasti Villamammutin esi-isä.
- Etelä-Afrikanmammutti (Mammuthus africanavus subplanifrons) oli Afrikanmammutin alalaji joka eli Etelä-Afrikassa.
- Villamammutti tai villakarvamammutti (Mammuthus primigenius) oli kuuluisin mammutti jota yleensä tarkoitetaan mammutista puhuessa. Tämä mammutti eli Pohjois-Amerikassa, Aasiassa ja Euroopassa, mukaan lukien Suomessa. Se painoi noin kuusi tonnia ja oli kolme ja puoli metriä korkea.
- Songua–joenmammutti (Mammuthus sungari) oli Pohjois-Kiinassa 280 000 vuotta sitten elänyt suurikokoinen mammutti joka painoi kymmenen tonnia.
Triviaa
- Mammuttien latinankielinen nimi tarkoittaa maamyyrää, koska Siperian asukkaat uskoivat niiden luiden olevan suurten maamyyrien luita.
Kuvat + lähteet
Suomenkielisen Wikipedian artikkeli mammuteista
Englanninkielisen Wikipedian artikkeli mammuteista
Suomenkielisen Wikipedian artikkeli Kolumbianmammutista
Englanninkielisen Wikipedian artikkeli Kääpiömammutista
Englanninkielisen Wikipedian artikkeli Keisarimammutista
Englanninkielisen Wikipedian artikkeli Jeffersonianmammutistai
Suomenkielisen Wikipedian artikkeli Aromammutista
Suomenkielisen Wikipedian artikkeli Etelänmammutista
Englanninkielisen Wikipedian artikkeli Etelä-Afrikanmammutista
Suomenkielisen Wikipedian artikeli Villamammutista
Englanninkielisen Wikipedian artikkeli Songua–joenmammutista